Seuratuki on haettavissa lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien edistämiseen

20.11.2015


Seuratoiminnan kehittämistuki (seuratuki) on tarkoitettu urheilu- ja liikuntaseurojen toiminnan kehittämiseen. Seuratuen avulla toteutetaan erityisesti lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä edistetään matalan kynnyksen seuratoiminnan kehittämistä.

Selvitysten mukaan lasten harrastamisen kustannukset ovat jopa kolminkertaistuneet kymmenessä vuodessa ja osa lapsiperheistä on viime vuosien aikana tipahtanut organisoidun seuratoiminnan ulkopuolelle.

Valtion ensi vuoden talousarvioesityksessä on asetettu tavoitteeksi tukea paikallista seuratoimintaa ja matalan kynnyksen liikuntatoimintaa sekä liikunnallisen elämäntavan edistämiseen tähtääviä toimenpiteitä. Seuratukea jaetaan 4 miljoonaa euroa.

Seuratuen avulla seurat voivat kehittää lasten ja nuorten matalan harrastuskynnyksen toimintaa ja lisätä toiminnan monipuolisuutta uusien lajien kautta. Seuratuella voidaan ennaltaehkäistä liikuntaharrastuksen lopettamista pitämällä nuoret mukana toiminnassa urheilijoina, liikkujina ja seuratoimijoina. Seuratuen avulla voidaan vahvistaa toiminnan laatua ja yhteisöllisyyttä, tukea vapaaehtoistyötä ja edistää monimuotoisen liikunnan kansalaistoiminnan toteutumista.

Seuratukea haetaan nyt ensimmäistä kertaa sähköisenä. Sähköinen haku tapahtuu osoitteessa www.seuraverkko.fi. Hakemusta valmisteltaessa hakijan on ensin tutustuttava huolellisesti annettuihin hakuohjeisiin ministeriön verkkosivuilla. Haku avautui torstaina 19.11.

Lisätietoja toiminnanjohtajalta ja http://tul.fi/Seurapalvelut/Seurojentukitoimet/Hanketuki/Seuratoiminnankehitt%C3%A4mistuki2016.aspx